perjantai 2. syyskuuta 2011

Seisoin päälläni ensimmäistä kertaa tässä elämässä.

Hyvin monissa elämän tilanteissa tuntuu, että päälläseisonta on ainoa keino saada viesti perille. Jos nyt ei omalla päällään, niin vähintään sen tahon päällä, jolle yrittää viestiä välittää. Koska olen elänyt siinä harhaluulossa, että pääni keskellä oleva patti estää pääni käytön päälläseisontatarkoituksiin, olen pitänyt muiden päällä seisomista ainoana vaihtoehtona, ja se taas on menettelymuotona sen verran epäkohteliasta, etten ole tohtinut tehdä niin. Tämä johtaa pattitilanteisiin, joissa ei voi tehdä yhtikäs mitään. Nyt kuitenkin ymmärrettyäni, että patti tilanteessa tai ilman ei estä päälläseisontaa, aion harjoitella sitä aktiivisesti saavuttaakseni missä tahansa vapaasti käytettävän päälläseisontataidon. Eikä tähänkään mennyt kuin kaksitoista epäonnista päälläseisonnan vuotta, joista neljä ovat sisältäneet aktiivista päälläseisonnan pohdintaa. Pohdinta on tuottanut mitä mainioimmat tulokset. Vinkiksi muille päälläseisonnan kanssa pahkaileville: Älkää seisoko sen patin päällä, muuttakaa kulmaa, tai näkökulmaa, niin kyllä se sitten alkaa luonnistua.